Tulevaisuuden kirjanpito

Tilinpäätökseen valmistautuminen – ovatko dokumentit kunnossa?

Vuoden loppu lähestyy, ja sen myötä yksi yritysvuoden tärkeimmistä kokonaisuuksista kolkuttelee ovella. Kyseessä on tietysti tilinpäätös. Nyt onkin hyvä hetki pysähtyä ja kysyä: onko kaikki tarvittava varmasti valmiina tilinpäätöstä varten? Tässä artikkelissa perehdymme siihen, miten tilinpäätökseen valmistaudutaan ja siihen, miksi kannattaa olla ajoissa liikkeellä.✨

Tilinpäätös lähenee – milloin sen pitää olla valmis? 📅

Tilinpäätös ja siihen liittyvät aikataulut herättävät usein kysymyksiä, eikä ihme.

Yritysmuodot ja tilikaudet vaihtelevat, ja siksi myös määräajat voivat tuntua epäselviltä. 😰

Kaikilla yrityksillä tilikausi ei ole kalenterivuosi, mutta verovuosi on aina tammikuusta joulukuuhun. Suurimmalla osalla yrityksistä tilikausi kuitenkin päättyy joulukuussa, ja silloin aikataulut menevät yleensä näin:

✔️ Toiminimellä tilinpäätös ja veroilmoitus tulee olla valmiina viimeistään maaliskuun lopussa.

✔️ Osakeyhtiöllä veroilmoituksen määräpäivä on aina huhtikuun lopussa, eli viimeisenä päivänä.

Tässä OMAn tiimin vinkki:

Riippumatta siitä, milloin tilinpäätöksen tulee olla valmis, kannattaa huolehtia pitkin tilikautta että kaikki kirjanpidon materiaalit ovat ajantasaisesti kirjanpitäjällä. Tällöin tilinpäätös on mutkaton sekä sujuva, ja tilikausi saadaan pakettiin hyvissä ajoin. Kirjanpitäjäsi kiittää! 👌

Valmistautua kannattaa, mutta yöuniansa ei kannata tämän vuoksi menettää. Tilinpäätöksestä selvitään kyllä, varsinkin yhteistyöllä! 💪

Mitä dokumentteja tilinpäätökseen tarvitaan? 📃

Tilinpäätös on kokonaiskuva yrityksen tilikaudesta. Sen vuoksi siihen tarvitaan muutakin kuin vain myynti- ja ostolaskut sekä kulukuitit.

Tilinpäätöksen taustalla on aina ajatus siitä, että yrityksen taloudellinen tilanne näkyy mahdollisimman oikein ja läpinäkyvästi.

Tarkista, että seuraavat kuitit ja dokumentit ovat hyvässä tallessa ja toimitettuna kirjanpitäjälle:

✔️ Kaikki ostokuitit, myös pienet ja arkiset

✔️ Myynti- ja ostolaskut sekä mahdolliset hyvitykset

✔️ Pankkitilien tiedot ja saldot tilikauden päättyessä

✔️ Lainoihin, leasingiin ja rahoitukseen liittyvät paperit

✔️ Kauppakirjat isommista hankinnoista, kuten autoista tai koneista

✔️ Tiedot takauksista, vastuista ja pantatuista omaisuuksista.

Osa näistä dokumenteista ei näy suoraan kuukausittaisessa kirjanpidossa, mutta ne ovat silti tärkeitä tilinpäätöksen kannalta.

Vinkki: jos epäröit, onko jokin dokumentti tärkeä, toimita se silti. Mieluummin liikaa kuin liian vähän, Kirjanpitäjäsi osaa kyllä arvioida, mitä tarvitaan ja mitä ei.

Yleisimmät unohdukset – ja miten vältät ne

Jos tuntuu siltä, että tilinpäätöksestä jää aina helposti puuttumaan jotain, et todellakaan ole yksin.

Lähes jokaisella yrityksellä nousevat samat puuttuvat asiat esiin, kun tilinpäätös on käsillä. Harvoin kyse on välinpitämättömyydestä – useammin ihan vain siitä, että arki vie mukanaan ja pienet asiat voivat jäädä muiden kiireiden jalkoihin.

Tyypillisimmin yritykseltä unohtuvat seuraavat kuitit ja dokumentit:

❌ Käteiskuitit ja pienet korttiostot
❌ Matka- ja kilometrikulut
❌ Isompien hankintojen kauppakirjat

Nämä ovat juuri sellaisia asioita, jotka tuntuvat arjessa pieniltä, mutta joilla voi olla yllättävän suuri vaikutus loppupeleissä. Kun kuitteja jää toimittamatta, yritys voi menettää tärkeitä verovähennyksiä – eli rahaa, joka kuuluisi yritykselle.

Vinkki: varaa itsellesi rauhallinen hetki ja käy yrityksen tiliote läpi rivi riviltä. Kun jokaiselle tapahtumalle löytyy kuitti tai selitys, puuttuvat asiat löytyvät nopeasti ja ne on vielä helppo hoitaa kuntoon.

Jos homma tuntuu haastavalta ja saa otsan kurttuun, me OMAlla tulemme apuun hoitamaan puuttuvat dokumentit yhdessä kuntoon. 💪

Kuittirumba haltuun – pienillä vinkeillä iso helpotus 😊

Kuittien kanssa painiminen on harvan yrittäjän suosikkihommaa. Usein kuittirumba ei ole kiinni osaamisesta, vaan siitä, että kuitit kasaantuvat ja muistaminen jää viime tippaan.

Hyvä uutinen on se, että kuittien hallintaa voi helpottaa yllättävän pienillä muutoksilla arjessa. 👇

Yksi toimivimmista vinkeistä on tämä: ota kuitista kuva heti ostohetkellä ja tallenna se saman tien. Silloin sinun ei tarvitse muistaa kuittia myöhemmin, eikä paperisen kuitin katoaminenkaan haittaa.

Useimmissa taloushallinnon ohjelmissa on omat mobiilisovelluksensa, joiden avulla kuitit saa helposti talteen suoraan järjestelmään. Kun kuitti on tallennettu heti, se on myös valmiina kirjanpitoa varten. ✔️

Kolmas hyvä vinkki on varata kalenterista pieni, toistuva hetki kuittien ja kirjanpidon tarkistamiseen. Kun käyt asiat läpi säännöllisesti vaikkapa kerran kuussa, vuoden lopussa ei tarvitse enää tehdä kaikkea kerralla.

Jos tuntuu, että kuittirumba stressaa kaikesta huolimatta, ota meihin yhteyttä täysin olemattomalla kynnyksellä. Me OMAlla autamme kaikissa kuitti- ja tilinpäätöshuolissasi. 🤗

Tilinpäätös lähenee, mutta pinna on kireällä ja apu olisi tarpeen? Assaripalvelumme tulee hätiin!💜

Tilinpäätökseen pitäisi valmistautua, mutta laatikko on täynnä kirjaamattomia kuitteja tai tarvittavat dokumentit ovat karussa?

Ei hätää! OMA Assarimme tulee paikalle, skannaa kuittisi kirjanpito-ohjelmaan ja voilà: kuittikatastrofi on hoidettu ja tilinpäätökseen valmistautuminen on heti huomattavasti yksinkertaisempaa! 💪

Assaripalvelumme auttaa, vaikka kirjanpitosi olisikin omissa käsissäsi tai ulkoistettu muualle. Olemme täällä sinua varten! 💕

Katso myös nämä

Tulevaisuuden kirjanpito auttaa yritystäsi oikeaan suuntaan

Moni mieltää kirjanpidon edelleen numeroiden kirjaamiseksi: kuitit ja laskut järjestelmään, raportit ulos ja homma on hoidettu. Tulevaisuuden kirjanpito on kuitenkin jotain aivan muuta. Tässä artikkelissa avaamme, mitä tulevaisuuden kirjanpito käytännössä tarkoittaa – ja miten me voimme auttaa sinua ymmärtämään yrityksesi taloutta paremmin ja tekemään fiksumpia päätöksiä. ✨

Assaripalvelu helpottaa yrittäjän arkea

Yrittäjän arki on usein täynnä tehtäviä, jotka eivät yksinään vie paljon aikaa. Yhdessä ne kuitenkin voivat kuormittaa yllättävän paljon. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse. Assaripalvelu on olemassa juuri sitä varten, että yrittäjän arki olisi hieman kevyempää ja selkeämpää. Tässä artikkelissa perehdymme siihen, mitä kaikkea assaripalveluumme kuuluu, ja miten saamme helpotettua sinun arkeasi mahdollisimman tehokkaasti.✨

Talousvuosi haltuun – yrittäjän vuosikello helpottaa arkea

Vuosi on rullannut käyntiin, ja tammikuu on yrittäjälle luonteva hetki suunnata katse kohti tulevaa talousvuotta. Yrityksen talousvuosi ei ole joukko irrallisia määräpäiviä, vaan se etenee melko selkeän vuosittaisen rytmin mukaan. Tässä artikkelissa käymme läpi yrittäjän talousvuoden keskeiset etapit ja puhumme talousvuosikellosta. Tarkoituksena on antaa sinulle selkeä yleiskuva siitä, mitä milloinkin tapahtuu, jotta vuotesi rullaa eteenpäin sujuvasti, selkeästi ja ilman stressiä aiheuttavia yllätyksiä. ✨